We're not broken. Just bent, and we can learn to love again.

The only men who really understand women are Ben and Jerry

Vampyyripäiväkirjojen 3. ja 4. tuottarit on tarjonnu mulle sympatiaansa ja oonkin uppotunu niihin aika lahjakkaasti koulukirjojen sijasta. Kemoralla tuli vietettyä viikonloppua huonommalla ja paremmalla menestyksellä, ja opiskelu maistuu puulta. Mun ikkunat on alastoman näköset ja koko talo on sekasin, koska meillä vaihdetaan parhaillaan ikkunoita. Lievä kaaos joka paikassa. Sen lisäks oon koittanu imeä itteeni energiaa noista parista aurinkoisesta päivästä ja antaa itelleni luvan hengähtää hetkeks.

Oon yrittäny sulatella kaikkea viime aikojen tapahtumia. Puhua puhumistaan. Ajatella asioita joka kantilta niin paljon, että pää tuntuu hajoavan. Torjua muistot, jotka yhtäkkiä pompahtaa päähän muiden ihmisten parissa ja itkeä ne sitten illalla pois. Toisaalta, oon tällä hetkellä kaiken välissä. En oikeen oo varma, voinko mä vielä edes irroittaa kun kaikki ei oo selvää. Oikeestaan mikään ei oo selvää. Koitan olla neutraali. Mikään ei oo välttämättä ohi, mutta yritän olla nostamatta toiveitakaan. Olis edes selvä suunta mihin mennä, mutta kun on pakko jumittaa paikallaan. En liikahda ennen ku tää kaikki on puhuttu vielä kerran. Sitten mä lähden taas liikkeelle. Yhdessä tai yksin.

Psykan kirjasta pisti silmään, että kehityspsykologi Jean Piaget on joskus sanonut  että ristiriita ravitsee ajattelua. Kuinkahan syvällinen ajattelija musta tulee?