maanantai 5. elokuuta 2013

Don't you know I'm not your ghost anymore

Muutos on osa elämän kiertokulkua. Ikinä ei voi tietää mikä muuttuu ja mihin suuntaan. Tajuamme, että emme kykene vaikuttamaan elämään juuri lainkaan. Kaikki on riippuvaista toisista ihmisistä, jotka tulevat elämäämme -kohtaloa vai sattumaa, kukin päättäköön kantansa itse.
Ihminen muuttaa ihmistä. Voimme joko mukautua ja imeä vaikutteita toisista, tai pyrkiä päinvastaiseen. Joka tapauksessa kaikki on peräisin toisista ihmisistä. Kokemukset, tavat, muistot, heikkoudet, vahvuudet ja arvot jotka meissä kiteytyvät, ovat toisten luomia. Näiden muuttumiseen tarvitaan vahva ulkopuolinen persoona. Tunnetekijä, joka saa meidät tuntemaan niin vahvasti että unohdamme alkuperäiset arvomme. Tunnetekijästä tulee prioriteetti, tärkein tekijä, joka määrittää ylivaltaisesti kaiken, mikä oli ennen omaa. Kadotamme itsemme täydellisesti toiseen. Se muuttaa meidät. Se laittaa kaiken uusiksi. Ja siitä irtipäästäminen sattuu niin helvetisti. Kukaan täysjärkinen ei elä kivussa. Muutoksen on tapahduttava.


Tän kevään ja kesän aikana oon käyny niin vahvan arvomaailman muutoksen kaikin puolin. Mä ymmärrän kaikkea enemmän, mutta en hyväksy löytämään enää ymmärrystä kaikkeen. En enää nöyristellen katso sivusta, kun mua loukataan vaikka sitten vain tahattomasti. Oon tarkempi siitä mitä sanon ja kenelle sanon. Ikinä ei voi tietää kenen suusta omat luottamukselliset sanansa kuulee. Kukaanhan ei ole täydellinen, mutta mä yritän olla parhaani mukaan rehellinen ja sanoa vaan sellaisia sanoja, joita tarkoitan täydellä sydämmellä. Luottamusta ei voiteta sanoilla, se ansaitaan teoilla ja sillä että on läsnä. Mutta pelkästään itseensä voi luottaa täysin.
Enkä enää suunnittele elämääni päivää pitemmälle. Ei turhaa stressiä siitä, että säilyykö mun unelmien sateenkaaressa kaikki värit kirkkaana, vaikka aurinko ei paistaiskaan.
En valehtele siitä, että en oo vieläkään kokonainen. Mutta päivä kerrallaan mä olen ehjempi. Ehkä mä pian pystyn ravistamaan osan kyynisyydestäni, ja hellittämään pelosta, että oon taas pian yhtä hukassa kuin huhtikuussa. Sitä mä haluan toiseksi eniten. Eniten kuitenkin mä pyydän kärsivällisyyttä.

2 kommenttia: