"Rakastamisen ihanuuden varjopuoli on pelko. Pelko, että omat viat on mahdoton korjata ja hyväksyä. Pelko joka tukahduttaa sen elämänilon ja kaiken rakastamisen arvoisen kokonaan. Pelko omasta hankaluudestaan, joka johtaa kaiken varomiseen ja kaunistelemiseen. Pelko joka saa salaamaan. Pelko siitä että jää toisesta kokonaan riippuvaiseksi. Pelko toisen särkemisestä. Pelko omasta särkymisestä. Pelko rakastumisesta väärään. Pelko siitä että joku on parempi. Pelko pelkojen kertomisesta. Pelko pelkojen aiheuttamisesta. Pelko siitä että toinen ei olekaan parasta. Pelko siitä, ettei itse riitä. Pelko, jolle et voi tehdä itse mitään ja toinenkin on täysin neuvoton. Pelko jolle ei löydy ratkaisua. Pelko lähtemisestä. Pelko jäämisestä. Pelko siitä ettei tiedä kumpi niistä on parempi."
En ikävöi muistoja eniten. En ikävöi suakaan eniten.
Mun tulee eniten ikävä tyttöä, joka halusi huutaa ja todistella koko maailmalle kuinka onnellinen on. Se tyttö iloitsi taukoamatta ja luotti kyseenalaistamatta mitään. Ja vaikka tytöllä oli pelkoja, niin kuin tossa tekstin pätkässä, tyttö kykeni kuitenkin tuntemaan onnen pienimmästäkin asiasta.
Tästä tytöstä en tykkää niin paljon. Kyynistynyt, aavistuksen epävarma ja tekopirteä. Tämä tyttö on niin vahva, ettei myönnä itselleen kaipaavansa ketään. Mutta tällä tytöllä on kuitenkin jotain, mitä toisella tytöllä ei ollut. Tyttö pystyy tekemään itse onnensa, ilman että kukaan sitä hänelle valmiiksi tuo. Tämä tyttö ymmärtää, ettei mikään ole ikuista. Toinen tyttö oli onnekas, koska onni tuli helpommin toisen ihmisen kautta, mutta lopussa tyttö oli kuitenkin ainut joka yritti ylläpitää onnea.
Tälle tytölle kaikki on auki. Vaikka tyttö on murtunut ja turtunut tuntemaan, tyttö on silti peloton. Pelkoon ei ole aihetta enään. Kaikki on auki.
Niin tuttuja fiiliksiä ja tuo pelkääminen on liian osuva teksti. Varmasti aika monille.
VastaaPoistaAhh, sielunsisaria :) !
PoistaOlipas kaunis teksti !
VastaaPoistakiitos ! :)
Poista